Juujuu. Vaihdostani on kohta jo vuosi. Tulin jo viime kesänä takaisin Suomeen, mutta tätä asiaa pidän kertomisen arvoisena. Niinpä ajattelin kertoa siitä nyt, kun en Eestissä saanut aikaiseksi.
Suomessa olen tottunut siihen, että koulussa käyettään lyijykyniä. Peruskoulussa ensimmäisenä koulupäivänä oppilaille jaettiin lyijykät, kumit ja viivottimet (yläasteella jopa harpit kasilla) ja opettajilta sai jopa noottia jos kirjoitti tehtäviä kuulakärki- tai huopakynällä. Muistiinpanot sai toki tehä millä vain, mutta tehtävät kannustettiin tekemään lyijykynällä. Mielestäni lyijykynä on siis näppärä. Rhkä tottumussyystä, ehkä siksi, että sen jälkeä on helppo kumittaa.
Kun tulin Eestiin, luonnollisesti tein tehtävät lyijytäytekynälläni. En erityisemmin kiinnittänyt asiaan ensin huomiota, mutta kun kerran pyysin lainaksi kynää penaalini unohdettuani, sainkin kuulakärkikynän. Matematiikan tunnilla. Pyysi erikseen sitten lyijykynää, mutta ei hänellä ollut. Hämmennyin.
Aloin kiinnittää asiaan enemmän huomiota. Kukaan muu ei koskaan koulussa käyttänyt lyijykyniä. Kun koeviikko tuli, monet opettajat ihmettelivät ja kinda valittivatkin siitä, etten käyttänyt kuulakärkikynää. Jopa ne niinkin usein kumitusta tarvitsevat matematiikan kokeet olisi muka tehtävä kuulakärkikynällä. Kysyin opettajaltani miksi. Vastaus oli, että lyijykynä mahdollistaa opettajan manipuloimaan oppilaan koetta paremmin (esimerkiksi poistamaan kokonaisia vastauksia). Hitto soikoon, eikö opettajaan oikeasti muka voi luottaa sen vertaa, palkattuun kouluttautuneeseen ihmiseen. Sitä paitsi kuinka hemmetin mielikuvitukseton opettaja jos ei keski miten sotkea oppilaan koetta ja saada sen näyttämään siltä, että oppilas teki sen itse. Esimerkiksi jos opettaja haluaa tuhota oppilaan riigieksamin (paikallinen yo), voi hän vaikka korjauslakalla peittää puolet vastauksesta.
No opettajat siis valittivat lyijykynistä. Koska olen auktoriteetteja vastustava – tai koska en halua elää jatkuvassa korjauslakan huurussa – käytin lyijykynää siis pääasiallisesti kaikeen. Lopulta opettajat lopettivat asiasta mainitsemisen. Sain elää rauhassa ja käyttää lyijykynää. Luokkalaisteni korjauslakkoja jouduin silti edelleen kestämään.
Palattuani Suomeen en ole haistanut kertaakaan korjauslakkaa. Sitä korjauslakkaa, jonka sakea ja kamala haju oli ystäväni puoli vuotta miltei päivittäin.
keskiviikko 8. maaliskuuta 2017
maanantai 16. toukokuuta 2016
Turvallisuus ennen kaikkea!
Siis järkytyin tänään, kun olikemiantunti. Mulle on yläasteelta asti (jolloin mulla kemma alko) toitotettu, että suojalasit on aina oltava päällä, myös mieluiten takki, kaikki tehdään vetokaapissa, pitkät hiukset pidetään kiinni ponnarilla ja MITÄÄN ei kaadeta lavuaariin ilman opettajan lupaa.
No tänään kemiantunnilla tilanne oli vähän toinen. Seuraavana kuvasarja, jossa näkyy kauhistukseni asiasta ja hienot ensireaktioni (klikkaa kokonäytölle jos ei meinaa lukeminen onnistua):
No tänään kemiantunnilla tilanne oli vähän toinen. Seuraavana kuvasarja, jossa näkyy kauhistukseni asiasta ja hienot ensireaktioni (klikkaa kokonäytölle jos ei meinaa lukeminen onnistua):
No ainakin huomasin, että on turvallisuusohjeet kunnolla iskostettu päähän. Saisi olla mun kemmanmaikat Suomessa ylpeitä itsestään.
Eipä tässä taas muuta, että tällästä tänään.
keskiviikko 20. huhtikuuta 2016
Oon kipee :(
Mulle nousi maanantaina korkea kuume ja nyt hengailen himassa. Multa oli tosi kivasti särkylääkkeet loppunu ja ei herranjumala sitä päänsäryn määrää. Nyt voin jo paremmin, mut mun pitäs mennä hakee apteekist särkylääkkeit ja kuumemittari.
Mut sii yks semi kuumottava juttu on se, että mua sattuu kurkkuun (omg). Joo ei siinä mitään, mutta kun sitä sattuu silleen niinku angiinassa sattuu. Että se nyt olis vielä superkiva juttu jos helvetti saisin angiinan täällä :)) Minullahan tosiaan on ollut angiina, joka ei silleen suoraansanottuna ollut mitään elämäni nautinnollisimpia sairauksia. Ja kun tätä kurkkukipua on nyt muutama päivä jatkunu tälläsenä niin enpä sit tiiä. Toisaalt pystyn edelleen syömään ku muistan angiinasta sen, että jossain vaiheessa syömisestä tuli aivan mahdotonta.
No oli angiina tai ei, niin voisin alkaa tästä seikkailemaan sinne apteekkiin päin.
Mut sii yks semi kuumottava juttu on se, että mua sattuu kurkkuun (omg). Joo ei siinä mitään, mutta kun sitä sattuu silleen niinku angiinassa sattuu. Että se nyt olis vielä superkiva juttu jos helvetti saisin angiinan täällä :)) Minullahan tosiaan on ollut angiina, joka ei silleen suoraansanottuna ollut mitään elämäni nautinnollisimpia sairauksia. Ja kun tätä kurkkukipua on nyt muutama päivä jatkunu tälläsenä niin enpä sit tiiä. Toisaalt pystyn edelleen syömään ku muistan angiinasta sen, että jossain vaiheessa syömisestä tuli aivan mahdotonta.
No oli angiina tai ei, niin voisin alkaa tästä seikkailemaan sinne apteekkiin päin.
maanantai 4. huhtikuuta 2016
Suomalaisten epäsosiaaliset serkut
Hehe, me suomalaiset ollaan sellasta hiljasta kansaa, koskaan pukahdetakkaan mitään. Ei oo yhtäkään epäsosiaalisempaa kansaa!!
No niinhän sitä luulis...
Nyt puhutaan pääasiallisesti nuorista,koska parhaimmat jubailut mulla on ollu aikuisten kanssa ja ne on ajoittain suhteellisen sosiaalisia.
Luuletko sinä, että suomalaiset ovat epäsosiaalisia? No sitten, et ole vain koskaan keskustellut eestiläisen kanssa. Selvä, korjaan, että Eestissä on paljon puheliaita ihmisiä (joita uskomatonta kyllä on myös Suomessa), mutta puhelisuuden puute on aivan eritasoista kuin Suomessa. Sen saa erityisesti huomata vaihto-oppilaana, kun tulee kaupunkiin, missä ei tunne ketään ja on tottunut kotimaassaan ympärillä pyörivään sosiaaliseen ihmismassaan. Yksi ongelmistani luoda ihmiskontakteja täällä on ollut se, että suurin osa "keskusteluista" menee näin:
Minä: Moi.
Joku: Hmm.
Minä: Tykkäätkö/Mitä mieltä oot asiasta x?
Joku: Iha ok.
...
Minä: Okei.
...
Minä: Tykkäätkö asiasta y?
...
Joku: Nää.
...
Minä: ...
Joku: ....
Eli siis: jos keskustelua yrittää avata se tyssää heti alkuunsa, koska vaikka keskustelunavauskysymykseensä saisi vastauksen, ei sitä seuraa minkäänlainen jatkokysymys tai muunkaanlainen keskustelun jatkaminen. Kun tälläsiä pikku "small talkeja" on käynyt useamman ihmisen kanssa useampaan kertaan niihin alkaa pikkuhiljaa kyllästyä ja lopulta päätyy vaan kaikki välitunnit lukemaan taloustiedettä, kun toiset ihmiset tekee sosialisoinnista niin uskomattoman vaikeeta.
No entä sitten nettichattaily? No siinä MINÄ olen auttamattoman huono. Mulle ei oikein ole luontevaa tutustua ihmisiin netissä, vaikka sitten kavereiden kanssa voi chatissä jakaa sellasta kuraa, että huhhuh. Yritän kuitenkin ponnistella ja jubailla näille epäsosiaalisille hepuille internetin kautta, mutta ne tekee senkin aika vaikeeks nimittäin käyttämällä Facebookia, jota vihaan ja jonka viestisovellus toimii kännykällä hemmetin hitaasti. Lisäksi sama keskustelun jatkumattomuus häiritsee suurinta osaa näistäkin keskusteluista.
Mitä mun kokemukset sitten taas suomalaisista on, niin vaikka suomalaiset ei oiskaan kovin oma-aloittesia tulemaan jutteleen, keskustelun aloittaessa kyllä yleensä kohteliaasti sitä jatketaan, yritetään keksiä ainakin muutama uusi puheenaihe ja edes esittää olevansa kiinnostuneita toisen seurasta. Ja Suomessa voi aina alkaa puhumaan säästä! Itse asiassa on Eestissäkin yksi asia, josta saa periaatteessa aina jutun juurta, nimittäin smalltalkin aiheena sään sijaan Eestissä toimii se, että selität mitä vihaat (tämä ei kuitenkaan sovellu kovin hyvin minun positiiviselle luonteelleni).
Onneksi poikkeuksiakin on! Syy miksi kirjoitan tästä nyt, on se, että alan vihdoin nostaa sosiaalista päätäni, koska a) olen ollut tarpeeksi pitkään ollakseni vähemmän epäilyttävä paikallisten mielestä ja b) olen ollut täällä tarpeeksi pitkään tietääkseni tarpeeksi kelvollisia sosialisoinnin kohteita (let's face it, oon pikkasen nirso kavereiden suhteen, koska en esim. tykkää frendeistä, jotka juo, polttaa, on misogynistisiä (ylipäätänsä anti-feministejä), vihaa kasvissyöntiä/vegaaneja tai on erittäin homofobisia. Voitte vielä kuvitella miten tää toimii tälläsessä kohtalaisen konservatiivisessa maassa :)))).
Liittyen nyt suureen sosiaaliseen vallakumoukseeni: olin tänään yhen mukavan tyypin kanssa kaffella. Sain pitkästä aikaa oikeesti juteltua kunnolla, sain tehtyä sen eestiksi, tutustuin paremmin mukavaan ihmiseen ja vietin kaiken kaikkiaan hauskaa aikaa. Keskiviikkona menen sitten taas toisen tyypin kanssa kahvittelemaan, joka vaikuttaa myös mukavalta ja jonka kanssa on tullut vähän facen välityksellä jubailtua. Jälkemmäinen on tuttu tanssiryhmästä, josta muuten on nyt aika kauan pitänyt tehdä oma postaus (taidan saada myös jopa aikaan nyt kun saan tällä postilla writingblockin helvettiin).
Loppujen lopuksi sellanen outo hörhö niinku minä saa niitä toivomiaan fiksuja eestiläisiä kavereitaan!
Ps. nyt jos jäi paha mieli siitä, ettei Suomi olekaan epäsosiaalisuuden ykkösmaa (vaikkakin varmasti kärjessä hilluu), niin ainakin suomalaiset voittavat eestiläiset ämpäreiden jonottamisessa. Sitä ei Eestissä tuskin tekisi kukaan.
tiistai 26. tammikuuta 2016
Kaipaan kansainvälisiä isoja firmoja :(
Mietin tossa pari päivää sitten, että mikä nyt on se jokin joka puuttuu. Tulin siihen tulokseen, että se on kyllä kauppakeskusten koko. Ei mulla periaatteessa oon mtn pienempiä kauppakeskuksia vastaan, ei ei, mutku on ärsyttävää mennä kaupasta toiseen, kun kotopuolessa saisin kaiken vaa suoraan Kampista tai vielä lähempää Itäkeskuksesta. Täällä musta tuntuu, että mun pitää pyöriä kauppakeskuksesta toiseen tai yrittää selvittää valmiiks mistä kauppakeskuksest asaan mitäkin jos tarviin jtn ja en voi vaan mennä siihen johonki THE kauppakeskukseen ja ostaa kaiken mitä tarviin.
Tän suuren on ongelman ohella on toinenkin. Koska olen globalisaation orjana tottunut ostamaan kaikki elektroniikkasälät Clasalt ja kukat Plantagenista, sekä pikkushaiban Tigeristä, Kalusteet ostetaan aina IKEAsta. Äkkiä näiden puuttuessa oon vähän tiedoton mistä oikeesti SAAN haluamiani asioita. Kertokaa oi hyvät ihmiset mistä mä saan mun sisustusjouluvalot tai kasvinsiemenet tai mikron tai imurin tai maton. En tajuu, en ymmärrä. On helpompi asuu Suomessa, kun tietää tälläsii asioita valmiiks. Mutta no, elämä on seikkailua ja kyllähän niitä sitten oppii. Mut silti kaipaan niitä suuria halpoja lapsityövoimafirmoja. Niitä ruotsalaisia.
Tän suuren on ongelman ohella on toinenkin. Koska olen globalisaation orjana tottunut ostamaan kaikki elektroniikkasälät Clasalt ja kukat Plantagenista, sekä pikkushaiban Tigeristä, Kalusteet ostetaan aina IKEAsta. Äkkiä näiden puuttuessa oon vähän tiedoton mistä oikeesti SAAN haluamiani asioita. Kertokaa oi hyvät ihmiset mistä mä saan mun sisustusjouluvalot tai kasvinsiemenet tai mikron tai imurin tai maton. En tajuu, en ymmärrä. On helpompi asuu Suomessa, kun tietää tälläsii asioita valmiiks. Mutta no, elämä on seikkailua ja kyllähän niitä sitten oppii. Mut silti kaipaan niitä suuria halpoja lapsityövoimafirmoja. Niitä ruotsalaisia.
maanantai 18. tammikuuta 2016
Oi maamme ja niin poispäin
Tänään pääsin kuuluttamaan suomen kaunista kieltä ja olin oikein kunnolla isäm maalinen. Lauloin nimittäin Suomen kansallislaulun musiikintunnilla opettajan säestyksellä.
Silti tää nyt ei oo mitenkään oikeesti tärkee asia. Mielenkiintosempaa on se, että tänään taas tajusin kuinka epä isänmaallisia suomessa keskimääräsesti kuitenkin ollaan (tai lol ainakin mä). Se musamaikka kysy multa, että kuka on kirjottanu Maamme-laulun. Olin silleen öö.. ruotsinkielisen ainakin Runeberg, mut tota suomeks ehk...? Sit se kysymikä on Suomessa epävirallinen hymni. Ei mitään hajua. Sitten, kun se sanoi, että Finlandia, olin silleen joo niinpäs muuten onkin kröhm. Sit se kysy, et onks se sellanen tunteet pintaan, kaikki nousee seisoon ja tyyliin itkee isänmaallisia kyyneleitä sanoin vaan, että ei Suomessa isänmaallisuus oo oikeesti tavallisesi kovin iso juttu. Ja se on yks asia mistä tykkään Suomessa tosi paljon.
Sit oikeestaan tajusin miks. Okei suomalaiset on nöyrä kansa ja jeejee, mut kuinka kauan me ollaan kuitenkin oltu itsenäisiä. Mitä KAIKKEE KAMALAA Suomelle on tapahtunu. No 70 vuotta sitten oli tota yks sota. Joo aika kamalaa. Eesti taasen on ollu itsenäinen alle 30 vuotta. On ehkä ihan ymmärrettävää, että Eestissä isänmaallisuus on paljon suuremassa asemassa. Esim. kaikki tietää varmasti kansallislaulun sanottajan :D
Silti tää nyt ei oo mitenkään oikeesti tärkee asia. Mielenkiintosempaa on se, että tänään taas tajusin kuinka epä isänmaallisia suomessa keskimääräsesti kuitenkin ollaan (tai lol ainakin mä). Se musamaikka kysy multa, että kuka on kirjottanu Maamme-laulun. Olin silleen öö.. ruotsinkielisen ainakin Runeberg, mut tota suomeks ehk...? Sit se kysymikä on Suomessa epävirallinen hymni. Ei mitään hajua. Sitten, kun se sanoi, että Finlandia, olin silleen joo niinpäs muuten onkin kröhm. Sit se kysy, et onks se sellanen tunteet pintaan, kaikki nousee seisoon ja tyyliin itkee isänmaallisia kyyneleitä sanoin vaan, että ei Suomessa isänmaallisuus oo oikeesti tavallisesi kovin iso juttu. Ja se on yks asia mistä tykkään Suomessa tosi paljon.
Sit oikeestaan tajusin miks. Okei suomalaiset on nöyrä kansa ja jeejee, mut kuinka kauan me ollaan kuitenkin oltu itsenäisiä. Mitä KAIKKEE KAMALAA Suomelle on tapahtunu. No 70 vuotta sitten oli tota yks sota. Joo aika kamalaa. Eesti taasen on ollu itsenäinen alle 30 vuotta. On ehkä ihan ymmärrettävää, että Eestissä isänmaallisuus on paljon suuremassa asemassa. Esim. kaikki tietää varmasti kansallislaulun sanottajan :D
tiistai 12. tammikuuta 2016
Eestin koulu: huonoa musiikinopetusta?
Suomessa musiikki on ylä-asteelta lähtien ollut yksi mun lukuisista lempiaineista (niiden monien muiden joukossa). Kasilla ja ysillä tuli valittua valinnaiset musiikit ja siellä sitten iloisena rämpyttelin bassoa ja hoilasin. Ressussa MU1 meni myös mukavasti bändeillen. Oli siis pikkiriikkinen kulttuurishokki, kun tulin tänne.
Tiedän, että eestissä laulamisella on pitkät ja vahvat perinteet. Suomessa eräs tuttu oli kehunut eestiläisiä musiikintunteja. Ekan kerran, kun pääsin musiikinluokkaan täällä, olin vähän hämmentynyt. Luokassa oli tasan yki soitin levysoittimen lisäksi ja se oli piano. Okei, vähän outoa, mutta kun siihen pianoon ei koskaan koske kukaan muu kuin opettaja. No selvä, ei sitten kosketa pianoon, onhan tää kuitenkin musiikin historian kurssi, mutta silti vähän oudoksutti. Jokaisen tunnin lopussa kyllä lauletaan, mutta meininki ei ole kovin kannustava. Opettaja soittaa pianoa edessä ja muut lukevat sanoja paperista. Mitään ei oikeasti harjoitella, ihan sikana kamaa vaan lauletaan läpi. Samalla vierustoverini valittavat, että "Õigest ma ei oska laulma, miks meie peame alati laulma?". Oikeesti, emmä osaa lualaa. Miks aina pitää laulaa?
Ajattelin, että ei kai kaikki musiikinopetus tässä maassa voi olla näin köyhää. Otin asian puheeksi muutaman kanssaluokkalaiseni kanssa ja naureskelin sille, ettei musiikinluokassa ole soittimia. Kauhukseni kuulin, ettei kukaan heistä (neljästä) ollut soittanut muusikin tunneilla enempää kuin yhden kerran, ja he olivat soittaneet kanteletta. Kyllä, viisikielistä. Itse asiassa kaikki eivät edes sitä. Ja kaikki heistä olivat eri kouluista.
Tässä valossa voin sanoa, että vaikka täällä on ihan hauskaa, musiikinopetus taitaa olla koko maanlaajuisesti semi perseestä :(
Tässä vielä kuva iloisesta Kanelista laulamassa ysin loppujuhlassa koulun bändissä. Tätä on mielestäni musiikinopetus. Learn from your bigbrother, Estonia!
Tiedän, että eestissä laulamisella on pitkät ja vahvat perinteet. Suomessa eräs tuttu oli kehunut eestiläisiä musiikintunteja. Ekan kerran, kun pääsin musiikinluokkaan täällä, olin vähän hämmentynyt. Luokassa oli tasan yki soitin levysoittimen lisäksi ja se oli piano. Okei, vähän outoa, mutta kun siihen pianoon ei koskaan koske kukaan muu kuin opettaja. No selvä, ei sitten kosketa pianoon, onhan tää kuitenkin musiikin historian kurssi, mutta silti vähän oudoksutti. Jokaisen tunnin lopussa kyllä lauletaan, mutta meininki ei ole kovin kannustava. Opettaja soittaa pianoa edessä ja muut lukevat sanoja paperista. Mitään ei oikeasti harjoitella, ihan sikana kamaa vaan lauletaan läpi. Samalla vierustoverini valittavat, että "Õigest ma ei oska laulma, miks meie peame alati laulma?". Oikeesti, emmä osaa lualaa. Miks aina pitää laulaa?
Ajattelin, että ei kai kaikki musiikinopetus tässä maassa voi olla näin köyhää. Otin asian puheeksi muutaman kanssaluokkalaiseni kanssa ja naureskelin sille, ettei musiikinluokassa ole soittimia. Kauhukseni kuulin, ettei kukaan heistä (neljästä) ollut soittanut muusikin tunneilla enempää kuin yhden kerran, ja he olivat soittaneet kanteletta. Kyllä, viisikielistä. Itse asiassa kaikki eivät edes sitä. Ja kaikki heistä olivat eri kouluista.
Tässä valossa voin sanoa, että vaikka täällä on ihan hauskaa, musiikinopetus taitaa olla koko maanlaajuisesti semi perseestä :(
Tässä vielä kuva iloisesta Kanelista laulamassa ysin loppujuhlassa koulun bändissä. Tätä on mielestäni musiikinopetus. Learn from your bigbrother, Estonia!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)